Vuoden 2012 voittajat Aikakauslehtikilpailu Editissä

Vuoden aikakauslehtikansi

Suomen Luonto 2/2012

Yleisöäänestyksen voittaja on Suomen Luonto 2/2012, jonka kannessa töyhtötiainen ottaa lukijaan katsekontaktin. Utelias lintu on lennähtänyt katsomaan, kuka sen metsään on tullut vierailemaan. Kannessa on Heikki Willamon mustavalkoinen otos tiaisesta. Se on samalla linnun muotokuva, henkilökuva parhaasta päästä.

Ammattilaisten valinta sarjassa Vuoden kansi

Vihreä lanka 3/2012

Kansi hätkähdyttää sanomallaan, joka ei välttämättä aukea ensi silmäyksellä. Lukijalle annetaan mahdollisuus wow! -faktoriin. Vahva ’muotikuva’ on saanut tarvittavan tilan, ja kannessa on luotettu rohkeasti visuaaliseen journalismiin sekä yhden juttuaiheen voimaan.

Vuoden digitaalinen innovaatio

Verkkolehti Selkosanomat

Kohderyhmien ehdoilla toteutettu ja kansainvälisestikin ainutlaatuinen kokonaisuus. Selkeydessään raikas tuulahdus, joka on kaikille julkaisijoille myös muistutuksen kasvavan lukijaryhmän tarpeista ja asioiden selkeästä esittämisestä. Lehden sivustolla on innovatiivinen ja aidosti uudenlainen palvelunäkökohta.

http://selkosanomat.fi/

Vuoden aikakauslehtitoimittaja

Hanna Jensen, Image sekä Suomen Kuvalehti

Jutuista heijastuu intohimoinen ja tinkimätön asenne toimittajan työtä kohtaan. Toimittajalla on herkän hienovarainen, monikerroksinen ja -vivahteinen kirjoitustyyli ja kielen rytmi sekä juonen kuljetus. Kielen käyttö on elävää, huumorintajuista ja voimakasta, ja oma tyyli näkyy aiheessa kuin aiheessa kiinnostavasti ja vangitsevasti. Hänellä on myös harvinainen taito jättää tilaa lukijan omille tulkinnoille.

Vuoden henkilökuva

Kuvaaja Milka Alanen/Evita sekä Vauva

Henkilökuvissa on intiimiyttä, joka voidaan saavuttaa vain kuvattavan todella luottaessa kuvaajaan. Kuvista kuultaa rehellisyys ja elämänmakuinen tunne. Henkilöt ovat pelkistetysti läsnä, ja luottamuksellinen vuoropuhelu kuvaajan kanssa toimii täydellisesti. Kuvaaja on pysäyttänyt ajan ja intiimin, hiljaisen tunnelman. Sama intiimi ja hienovarainen ote toteutuu sekä mustavalko- että värikuvissa.

Vuoden lifestyle-kuva

Kuvaaja Sami Repo/Evita sekä Glorian ruoka &viini

Kuvissa on ilmavuutta ja mutkattomuutta, jotka syntyvät käyttämällä taitavasti terävyysaluetta. Valaisu on yksinkertaisen hallittua. Myös sommittelu, värimaailma sekä kuvissa oleva runsaus, tekemisen ilo ja tunnelma vakuuttavat. Valokuvat ovat asianomaisten lehtien konseptin näköisiä. Niissä kiteytyy aikamme materiaaleja ja luonnollisuutta korostava suhtautuminen ruokaan.

Vuoden reportaasikuva

Kuvaaja Katri Naukkarinen/Ylioppilaslehti

Kuvat muistuttavat millainen monipuolinen visuaalinen paletti valokuvaajalla on käytössään arkisissakin tilanteissa. Tarkkaan mietitty rajauksen, kuvakulman ja lähikuvan käyttö tekevät kuvista iskeviä ja yllättäviä – huumoria unohtamatta. Lakoninen ja toteava ilmaisu kertoo enemmän kuin itse teksti.

Vuoden juttutiimi ammatti- ja järjestölehdessä

”Koskee muttei tapa” Terho Puustinen, Timo Pylvänäinen, Harri Repo, Simo Sahla, Tekniikka & Talous

Nopea reagointi ajankohtaiseen asiaan ja poikkeuksellisen rohkea aiheen lähestyminen. Jutun eteen on tehty paljon omaa pohdintaa, joka herättää myös keskustelua. Kuvitus tukee käsittelytapaa ja oivaltava graafi kertoo luvut ja niiden väliset suhteet nopeasti.

Vuoden juttutiimi yleisölehdessä

”Ekstra paloturvallisuus” Anne Alter, Merja Halme, Heini Kauppinen, Titta Kiuru, Eric Leraillez,Tea Malms, Eero Pulkkinen, Katja Reina ja Uzi Varon, Meidän talo

Hyvin kirjoitettu juttukokonaisuus, johon on kerätty asiantuntevaa faktaa vaivaa säästämättä. Tarinallisuutta on monella tasolla ja sopivassa suhteessa. Kuvasarja sekä infografiikka täydentävät jutun informatiivisuutta. Faktojen käsittely henkilöiden kokemusten kautta tekee aiheesta koskettavamman. Kokonaisuus on esimerkki saumattomasta yhteistyöstä toimituksen sekä freelancereiden kesken

Vuoden aikakauslehden paras ulkoasu

Tiede

Lehden avara ja valoisa taitto ja typografia luovat lehdelle oman ilmeen. Typografian suhteet ovat kohdallaan ja antavat viimeistellyn vaikutelman. Kuvamaailma on tyylikäs ja kauttaaltaan laadukas. Kuvien valinta ja sijoittelu on taitavaa ja monipuolista. Lehti onnistuu olemaan yhtä aikaa asiallinen ja raflaava. Päivitetty ilme tuo lehden lähemmäksi lukijaa.

Vuoden asiakaslehti

Kotona

Lukijan lähtökohdista suunniteltu, pieniä yksityiskohtia myöten mietitty ja viilattu sisältö tuo lisäarvoa asiakkaille. Lukijat saavat hauskoja ja käytännöllisiä ideoita, joista on hyötyä kaikkeen elämänhallintaan. Lehti vetää lukijaa puoleensa myös raikkaalla ulkoasullaan. Samalla se luo mielikuvaa mukana kulkevasta kumppanista.

Vuoden ammatti- ja järjestölehti

Arvo

Yllättävällä tavalla hienosti toimiva ja uskottava kohderyhmänsä lehti. Aiheet liikkuvat siellä missä lukijansakin. Lehdessä on asiapitoisia lukukokemuksia, joissa ei ole unohdettu huumoria ja omaperäisyyttä. Monipuolinen aikakauslehti, jonka sisältö heijastuu myös visuaaliseen ilmeeseen. Toimiva konsepti.

Vuoden yleisölehti

Apu

Lehti on oiva esimerkki siitä, että vastavirtaan uiminen kannattaa. Yleisaikakauslehden kokonaisuus toimii itsevarmasti ja luontevasti. Tiukkaa asiaa ja viihdettä kohderyhmälle sopivassa suhteessa. Lehti osoittaa, että laatu ja tarinat ovat edelleen aikakauslehtien vahvuus. Onnistunut uudistus näkyy myös ulkoasussa. Lehti onnistuu olemaan uskottava myös sosiaalisessa mediassa.

Vuoden aikakauslehtimainos

Helsinki Missio "Isona minusta tulee sekakäyttäjä"

Aikakauslehtimainonnan parhaita ominaisuuksia on hyödynnetty ammattitaidolla. Visuaalisuus on aiheeseen sopivasti viimeisteltyä ja siksi tehokasta. Teksti on oivalluttavaa ja vaikuttavaa sekä totutusta erottuvaa.

Vuoden aikakauslehtimainostaja

Bayer

Suuri merkkimainostaja, jonka uusi mainosstrategia lähes kaksinkertaisti aikakauslehtimainonnan panostukset. Näin yritys nousi takaisin TOP 10 aikakauslehtimainostajan joukkoon. Yrityksen mainonta on tutkimusten mukaan hyvin huomattua ja kohderyhmään vaikuttavaa. 

Vuoden mediamyyjä

Myyntipäällikkö Helena Räikkönen, Otavamedia Oy

Helena Räikkönen pohtii aikakauslehtien tulevaisuutta ensin mainostajan ja kuluttajan näkökulmasta, ja vasta sen jälkeen aikakauslehtien osalta. Tärkeimmät toimintaympäristön muutokset ovat Räikkösen mielestä kiristyvä kilpailun kuluttajan ajankäytöstä, vapaa-ajan merkityksen korostumisen sekä kuluttajien halun vastustaa mainonnan pakkosyöttöä. Hän uskoo, että kuluttajat haluavat jatkossa entistä enemmän päättää itse mitä mainosviestejä he haluavat ottaa vastaan.