Editkilpailu 2020

Kilpailun toimituksellisiin sarjoihin voivat osallistua kaikki Aikakausmedian jäsenten kustantamat ja jäsenyyskriteerit täyttävät aikakausmediat (yleisölle, ammatti- ja järjestöryhmille, asiakkaille) sekä niiden tekijät. Kilpailu koskee myös näiden freelancetoimittajia, -kuvaajia ja graafisia suunnittelijoita, jotka kilpailuun ilmoittaa ao. aikakausmedia. 

Kilpailuun voi ilmoittaa vuoden 2020 aikana julkaistuja tai julkaistavia aikakausmedioita sekä niiden sisältöjä.
Ilmoittamiseen tarvitaan tunnus, joka lähetetään jäsenkustantajien ja -julkaisijoiden aikakausmedioiden tekijöille.

Mikäli ehdotus palkittavasta tai osa siitä on jo ollut mukana aikaisempien vuosien Editkilpailussa, ehdotus hylätään.

» Ilmoittaudu toimituksellisiin sarjoihin 2020

Mikäli tarvitset tunnuksen, pyydä sitä toimistostamme.

Editkilpailun markkinoinnillissa sarjoissa voi nyt ensimmäistä kertaa ilmoittaa ehdokkaita palkittavaksi kahdessa kolmesta mainonnallisesta sarjasta. Ilmoittamiseen ei tarvita tunnuksia. Lue lisää sarjoista ja lähetä ehdotukset palkittavista seuraavien linkkien kautta:

» Vuoden aikakauslehtimainos 2020
» Vuoden aikakausmediakampanja 2020

 

 

Kilpailuun ilmoittautuminen päättyy torstaina 7.1.2021 klo 16.00. Lue säännöt ja arviointiperusteet alta.

Editkilpailun sarjat 2020

Toimitukselliset sarjat 2020

Vuoden aikakausmedia
a) Vuoden yleisömedia
b) Vuoden ammatti- ja järjestömedia
c) Vuoden asiakasmedia

Vuoden juttu yleisömediassa
a) Feature-juttu
b) Lifestyle-juttu (ruoka-, sisustus-, muoti-, kauneus- tms. juttu)

Vuoden juttu ammatti- ja järjestömediassa

Vuoden juttu asiakasmediassa

Vuoden toimittaja aikakausmediassa

Vuoden lifestyle-toimittaja aikakausmediassa

Vuoden brändilaajennus aikakausmediassa

Vuoden kuva aikakausmediassa
a) Henkilökuva
b) Lifestyle-kuva/sarja (ruoka-, muoti-, sisustus-, kauneus- tms. kuvat) 
c) Kuvareportaasi

Vuoden aikakauslehtikansi, yleisöäänestys

Vuoden myyvin irtonumerokansi

Markkinoinnilliset sarjat 2020

  •  Vuoden aikakausmediamainostaja
  •  Vuoden aikakauslehtimainos
  •  Vuoden aikakausmediakampanja

Säännöt 2020

Kilpailun järjestäjä

Aikakausmedian ry:n Editkilpailu on tarkoitettu jäsenkustantajien ja -julkaisijoiden aikakausmedioille. Kilpailun toimituksellisissa sarjoissa palkitaan alan medioita ja tekijöitä sekä kannustetaan kehittämään entistä paremmin kohderyhmät huomioivaa sisältöä. Markkinoinnillisissa sarjoissa palkitaan aikakausmedioissa julkaistuja mainoksia sekä mainostajia, jotka ovat taidokkaasti hyödyntäneet aikakausmedioiden mediaympäristöjä

 Kilpailun toimituksellisiin sarjoihin voivat osallistua kaikki Aikakausmedian jäsenten kustantamat ja jäsenyyskriteerit täyttävät aikakausmediat (yleisölle, ammatti- ja järjestöryhmille, asiakkaille) sekä niiden tekijät. Kilpailu koskee myös näiden freelancetoimittajia, -kuvaajia ja graafisia suunnittelijoita, jotka kilpailuun ilmoittaa ao. aikakausmedia.

Kilpailuaika

Kilpailuun voi ilmoittaa vuoden 2020 aikana julkaistuja tai julkaistavia aikakausmedioita sekä niiden tekijöitä ja niihin tehtyjä sisältöjä.

Tuomaristot

Aikakausmedia nimittää sarjoihin asiantuntijatuomarit/ -tuomaristot. Tuomaristo voi jättää jakamatta palkinnon sarjassa, johon ei ole tullut riittävästi ehdotuksia.

Tulosten julkistaminen

Kilpailun tulokset julkistetaan 18.3.2021. Sarjojen voittajat toimituksellisissa sarjoissa 1–12 saavat
1 000 euron palkinnon.

Ilmoittautuminen

Editkilpailussa palkittavaa voi ehdottaa kustantajan, julkaisijan tai toimituksen edustaja, tekijä tai tiimi, kollega tai tuomariston edustaja.

Osassa sarjoista kilpailuun voi ilmoittaa useamman kuin yhden ehdokkaan/työn.

Palkittavaksi ehdotettava työ voi olla julkaistu printissä, diginä tai molemmissa (poikkeuksena Vuoden kansi -sarjat sekä Vuoden aikakauslehtimainos -sarja).

Kilpailuun ilmoittajat vastaavat siitä, että Aikakausmedialla on oikeus käyttää kilpailuun lähetettyjä töitä omassa viestinnässään sekä mediakasvatuksessa.

Perusteltujen ehdotusten on oltava Aikakausmediassa viimeistään torstaina 7.1.2021 klo 16.00.
Kilpailuun ilmoittaudutaan kilpailusivustolla marraskuun alusta alkaen.

Tunnus toimituksellisten sarjojen kirjautumiseen ilmoitetaan jäsenistölle erikseen.
Kahteen markkinoinnilliseen sarjaan ilmoittautuminen ei vaadi tunnuksia.

Huom. Ilmoittautumisen yhteydessä on vielä erikseen ohjeita kunkin sarjan osalta.

 

 

Kilpailusarjat ja arviointiperusteet 2020

VUODEN AIKAKAUSMEDIAT

1. Vuoden yleisömedia

Aikakausmedia, joka on ammattitaidolla ja laadukkaasti toteutettu kokonaisuus. Sisällössä ja ilmeessä on oivallisesti huomioitu kohderyhmän kiinnostuksen kohteet. Vuoden yleisömedia on brändi, joka on eri kanaviin tehtävien ja kuhunkin kanavaan parhaiten sopivien sisältöjen kokonaisuus. Sarjaan osallistuminen edellyttää, että aikakausmedialla on käytössään sekä painettu että digitaalinen kanava. Arvioinnissa huomioidaan innovatiivisuus sekä journalistiset ansiot. Ilmoittautumisen yhteydessä on vastattava yleisömedian brändiä, ulkoasua ja menestymistä koskeviin kysymyksiin

2. Vuoden ammatti- tai järjestömedia

Aikakausmedia, joka on ammattitaidolla ja laadukkaasti toteutettu kokonaisuus ja joka pystyy palvelemaan jäseniään asiantuntevuudellaan ja kiinnostavuudellaan. Se on jäsenyhteisönsä tärkeä viestintäkanava sekä heijastaa tekijöidensä ja lukijoidensa arvoja. Visuaalisuus viestii median sisältöä, jota on mahdollisuuksien mukaan jaettu eri kanavilla. Arvioinnissa huomioidaan innovatiivisuus sekä journalistiset ansiot. Ilmoittautumisen yhteydessä on vastattava median brändiä, ulkoasua ja menestymistä koskeviin kysymyksiin.

3. Vuoden asiakasmedia

Aikakausmedia, joka on ammattitaidolla ja laadukkaasti toteutettu kokonaisuus, ja joka on tuonut jotain uutta tähän lehtiryhmään. Media vahvistaa asiakastyytyväisyyttä ja pitää lukijan mukana alansa trendeissä sekä lisää yrityksen tunnettuutta. Vuoden asiakasmedia hyödyntää monipuolisesti monikanavaisuutta sisällön jakamisessa. Arvioinnissa huomioidaan innovatiivisuus sekä journalistiset ansiot. Ilmoittautumisen yhteydessä on vastattava median brändiä, ulkoasua ja menestymistä koskeviin kysymyksiin.

VUODEN JUTUT AIKAKAUSMEDIOISSA

Vuoden juttu on kokonaisuutena taidonnäyte ammattilaisten yhteistyöstä. Onnistunut juttu on eri tekijöiden suorituksia, synergiaa ja ongelmanratkaisukykyä parhaimmillaan ja enemmän kuin osiensa summa. Jutun tekemisessä on voinut olla mukana myös freelancereita. Lehti voi osallistua kahdella vuoden 2020 aikana julkaistulla jutulla.

Juttu yleisömediassa
4. Feature-juttu
5. Lifestyle-juttu (ruoka-, sisustus-, muoti-, kauneus- tms. juttu) 

6. Juttu ammatti- ja järjestömediassa

7. Juttu asiakasmediassa

8. Vuoden toimittaja aikakausmediassa

Toimittaja kirjoittaa lukijoita koskettavista, tärkeistä, ajankohtaisista tai uusista aiheista. Palkituksi voi tulla myös toimittaja, jonka jutut ovat herättäneet paljon keskustelua. Toimittaja jäsentää sisällön perustellusti ja hyödyntää tarvittavia taustatietoja, eivätkä hänen luomansa sisällöt jätä lukijaa kylmäksi. Toimittaja tekee työtään toimivassa vuorovaikutuksessa kollegoiden sekä lukijoiden kanssa. Sisällöt toimivat kaikissa kanavissa.

Kilpailuehdotukseen on liitettävä toimittajan kaksi erilaista aikakausmediassa vuonna 2020 julkaistua tekstiä (pelkkä teksti). Sarjaan voi ilmoittaa samasta lehdestä kolme eri toimittajaa.




 

9. Vuoden lifestyle-toimittaja

Toimittaja luo lehteen vahvoja visuaalisia ja kohderyhmän huomioivia kokonaisuuksia, jotka ovat palvelujournalismia parhaimmillaan. Hän on oman alansa erikoisosaaja ja edelläkävijä, joka poimii trendeistä kohderyhmälle olennaiset ja rakentaa niistä upeita kokonaisuuksia. Toimittajan luomat ruoka-, muoti-, sisustus- tai kauneus- tms. jutut ovat tärkeä osa mediabrändin ydintä. Toimittaja tekee työtään toimivassa vuorovaikutuksessa kollegoiden sekä lukijoiden kanssa.

Kilpailuehdotukseen on liitettävä toimittajan kaksi erilaista aikakausmediassa vuonna 2020 julkaistua lifestyle-juttua (pdf).  Lehti voi ilmoittaa kilpailuun kolme eri lifestyle-toimittajaa.

10. Vuoden brändilaajennus

Sarjassa palkitaan aikakausmediaan liittyvä toimituksellinen teko tai kampanja, joka on lukijoiden sitouttamista osana brändin laajennusta. Huomioon otetaan teon tai kampanjan innovatiivisuus ja rohkeus.

VUODEN KUVA AIKAKAUSMEDIASSA

Sarjassa arvioidaan kuvan kyky pysäyttää aikakauslehden lukija ja kertoa tarinaan vielä jotain lisää.
Lähetä kilpailuun originaalikuva/-kuvasarja, jota on käytetty aikakausmediassa vuoden 2020 aikana. Samasta lehdestä voi ilmoittaa kolme eri kuvaa/kuvareportaasia. Myös freelancereiden lehdelle ottamat kuvat voi ilmoittaa kilpailuun.  

11.  Henkilökuva
12.  Lifestyle-kuva/sarja (ruoka-, muoti-, sisustus-, kauneus- tms. kuvat)
13.  Kuvareportaasi

14. Vuoden aikakauslehtikansi, yleisöäänestys

Yleisöäänestys jäsenlehtien kansista Aikakausmedian nettisivulla. Jokainen jäsenlehti voi ilmoittaa kilpailuun lehdestään yhden parhaaksi katsomansa kannen vuodelta 2020. Yleisöäänestyksessä helmikuussa 2021 ovat mukana esituomariston valitsemat 20 kantta kilpailuun ilmoitetuista kansista.

15. Vuoden myyvin irtonumerokansi

Kilpailusarjaan voi ilmoittaa Lehtipisteen irtonumeromyynnissä olleen lehden kannen, jonka on vuonna 2020 ollut kaupallinen menestys. Voittajan valinnassa kiinnitetään huomiota myös kannen visuaalisuuteen sekä kohderyhmää puhuttelevaan otsikointiin.

Lehti saa lähettää saman kannen ehdokkaaksi myös yleisöäänestykseen

 --------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

 MARKKINOINNILLISET SARJAT

16. Vuoden aikakausmediamainostaja

Aikakausmedian Mediamyyntiryhmä valitsee vuoden 2020 aikakausmediamainostajan. Sarjassa kiinnitetään erityistä huomiota mainospanostuksiin sekä aikakausmedioiden monipuoliseen hyödyntämiseen osana markkinonnin kokonaisuutta.

17. Vuoden aikakauslehtimainos

Asiantuntijatuomaristo valitsee vuoden aikakauslehtimainoksen tai mainossarjan, jonka luovassa ratkaisussa on oivaltavuutta ja joka toimii aikakauslehtiympäristössä.

Kilpailuun voi ilmoittaa mukaan mainoksen tai mainossarjan, joka on ilmestynyt jossakin Aikakausmedian jäsenen aikakauslehdessä kilpailuvuoden aikana. Sarjaan voi ilmoittaa myös erikoisratkaisun.

Erikseen ilmoitettujen mainosten lisäksi kilpailussa ovat mukana kaikki Kuukauden aikkarimainos -kisan ehdokkaat sekä Aikakausmedia ADS:n kautta vuonna 2020 välitetyt mainokset. Aikakausmedian esiraadilla on mahdollisuus valita mukaan Aikakausmedian jäsenten lehdissä ilmestyneitä mainoksia harkintansa mukaan.

 18. Vuoden aikakausmediakampanja

Sarjassa palkitaan vuonna 2020 aikakausmediassa toteutettu kampanja. Palkittava kampanja voi olla toteutettu yhdessä tai useammassa aikakausmedian kanavassa (printti, digi, some, tapahtumat, vaikuttajamarkkinointi jne.). Tuomaristo kiinnittää valinnassaan huomiota kampanjan tuloksellisuuteen, oivaltavuuteen ja kampanjan toimivuuteen.